Luokitus: Ulkomaiset reportaasit

”Vihreän aallon” ajattelutapa on alkanut levitä Venäjän väestön keskuudessa. Viimeisten viidentoista vuoden aikana on rakennettu 370–400 ekokylää, joissa kussakin on 15–200 kotitaloutta. Ihmiset hankkivat maata ja rakentavat omia maatilojaan luodakseen paikan, jossa he voivat elää luovasti, hengittää raitista ilmaa, kasvattaa ja syödä puhtaita ja ravitsevia tuotteita. Aivan kuten täällä Ruotsissa, monille kyse on myös sisäisen ja ulkoisen elämäntyytyväisyyden löytämisestä, mutta eroja on...

Maissi kurottautuu korkealle taivaalle, ja ensi silmäyksellä näyttää siltä, ​​että se on ainoa täällä kasvava kasvi. Mutta lähemmäs pääsee, voi nähdä jotain muutakin. Useiden metrien korkuisten maissinvarsien alla kukoistavat härkäpavut, kurpitsat ja kiipeilypavut.

Minulle oli kerrottu, että se olisi kuin matkustaisin takaisin keskiajalle. Kohtaan maanviljelyjärjestelmän ja elämäntavan, jotka ovat täysin sopeutuneet paikan olosuhteisiin. Suuria yhtäläisyyksiä ruotsalaiseen yhteiskuntaamme omavaraisuuden aikakaudella, mutta yhdistettynä aurinkokennoihin, jotka lataavat matkapuhelimia, ja pieniin biokaasulaitoksiin, joissa lehmänlannasta tehdään kaasua kaasuliesiä varten.

Koska me Åter-lukijat oppivat silloin tällöin hieman luomuviljelyprojekteista, jotka on mallinnettu kokonaan tai osittain Kuuban luomukaupunkitiloilla, ehkä joku on kiinnostunut tietämään niistä hieman lisää. Vierailuni aikana Karibian saarella vuoden vaihteessa käytin tilaisuutta hyväkseni päivittääkseni omaa tietämystäni.

Menimme tyttäreni Hjördisin kanssa Uuteen-Seelantiin, jossa työskentelimme vapaaehtoisina eri maatiloilla. Kävimme Wwoof-järjestön kautta, jossa työskennellään noin 30 tuntia viikossa vastineeksi ruoasta ja majoituksesta. Se on hyvä tapa oppia jotain uutta jännittävässä maassa ja olla yhteydessä paikallisiin. Samalla on mahdollisuus matkustaa hieman ja tutustua luontoon ja kulttuuriin. Tässä on osa päiväkirjaamme:

Kirjoitan tätä kirjettä Vermontista, pienestä osavaltiosta Uudessa-Englannissa, Yhdysvalloissa. Perheestäni on tullut omavaraisempi ruoan suhteen joka vuosi viimeisten 10 vuoden ajan. Tänä vuonna on aika vastustaa kiusausta jatkuvasti "tehdä enemmän" ja sen sijaan yrittää arvioida, miten maatilamme eri osat helpottavat ja haittaavat pyrkimyksiämme elää yksinkertaista elämää.

Vuonna 2004 unelmamme kävi toteen. Olimme vihdoin löytäneet oman maatilamme. Seuraavien vuosien aikana koimme monia myönteisiä kokemuksia, mutta myös elämän karuja realiteetteja. Kohtasimme paljon vastustusta ja ongelmia, joita emme olleet odottaneet. Suuren idealistisen projektin, kuten vanhan maatilan kunnostamisen itse, osittainen tilan pyörittäminen vanhalla tavalla ja perheen perustaminen, kaikki kerralla vaatii veronsa.

-Lokakuusta lähtien olen ollut harjoittelijana eteläintialaisessa Tamil Nadun organisaatiossa, joka työskentelee maaseudun kehittämisen parissa. Asun viisi kuukautta koulutustilalla, jossa työskennellään luomuviljelyn ja resursseja säästävien viljelytekniikoiden parissa. Haluaisin kertoa teille hieman tilasta ja organisaatiosta, viljelijöiden tilanteesta ja antaa esimerkkejä siitä, miten luomuviljelyä voidaan harjoittaa Intiassa. Ehkä on jotain, mitä voimme oppia etelän luomuviljelyystäviltämme?

Namibiassa suurin osa väestöstä on edelleen jollain tavalla riippuvainen omavaraisviljelystä. Monet asuvat edelleen "tiloillaan", niin kutsutuilla "pienviljelmillä", ja elävät enemmän tai vähemmän omavaraisviljelyssä. Monet asuvat myös kaupungeissa, joissa heillä on osa-aikatyötä tai he ovat työttömiä, joten he menevät kotiin perheensä tai sukulaistensa "tiloille" ja auttavat kylvössä ja sadonkorjuussa. Työnsä kautta he saavat osan tilalla korjatusta sadosta.