Luokitus: Muuttokirje

Kun muutin tyttäreni kanssa takaisin lapsuuteni saarelle Tisenöön, se merkitsi myös uutta alkua tilan pitkälle perinteelle isännöidä WWOOF-vieraita. Yli 40 vuoden ajan ihmiset kaikkialta maailmasta ovat olleet luonnollinen osa saaren elämää. Minulle WWOOF ei tarkoita vain maanviljelyn tukemista, vaan yhteisöllisyyttä, tiedon vaihtoa ja paikan luomista, jonne ihmiset haluavat palata.

-

-

Nimeni on Hanna ja asun Roslagenissa mieheni, kahden aikuisen lapseni, kahden hevosen, kolmen kissan ja muutaman kanan kanssa. Lapsena haaveilin maatilasta, jolla olisi paljon eläimiä. Se ei aivan toteutunut, mutta hyvin siinä kuitenkin kävi. Tässä artikkelissa kerron teille hieman siitä, miten leikin maanviljelijää omalla tavallani ja miten puutun ykkösviholliseeni: tappajaetanoihin.

Elämän aikana prioriteetit muuttuvat: kymmenen vuotta sitten halusin mahdollisimman yksinkertaisen ja huoltovapaan asumisen. Nyt haluan asettua aloilleni, kasvattaa omat ruokani ja päästä lähemmäksi omavaraista elämää. Olen löytänyt tämän kahden kollektiivin ystävän kanssa Arlidissa sijaitsevalta maatilalta Alingsåsin pohjoispuolella.

Örbyhusin ulkopuolella Upplandissa vanhassa huvilan puutarhassa viljellään edelleen kasveja. Entiset pienet maatilarakennukset eivät enää majoita maatilan eläimiä, mutta puutarhassa viljellään edelleen kasveja kotitalouden tarpeisiin. Kasvatan siemeniä pienimuotoisesti siemenestä siemeneen ja jatkan vanhojen lajikkeiden säilyttämistä tulevaisuutta varten. Minulle budjettiviljely, siemenviljely ja tietoinen lajikevalinta pitkän kauden saavuttamiseksi ovat tärkeitä, jotta voin kasvattaa kestävästi ajan kuluessa ja rauhallisessa tahdissa. Viljelyalueita laajennetaan hitaasti joka vuosi, mutta työtahti pysyy rauhallisena.

Toisessa elämässä meillä oli oma yritys ja työskentelimme sanomalehtien jakajina ja teollisuusmekaanikkoina. Teimme aivan liikaa töitä, myöhäisiä iltoja ja aikaisia ​​aamuja, ja lasten piti usein odottaa meitä kotiin. Elämä oli väsyttävää, ja aloimme puhua siitä, että jonkin oli muututtava.

Wardinin perhe on asunut Jäla Korsgårdenin maatilalla sukupolvien ajan. Minä, joka nykyään asun maatilalla mieheni Sven-Åken kanssa, kuulun yhdeksänteen sukupolveen. Karin Larsdotter on esi-isäni ja henkilö, jonka olen löytänyt kaukaisimmalta ajalta ja joka on asunut maatilalla. Maatila on näyttänyt erilaiselta 1700-luvun lopulta lähtien, mutta siellä on aina harjoitettu karjanhoitoa ja maanviljelyä.

Edellisessä numerossa Åter Kerroin teille perheemme kaksoiselämästä Svenssonin kanssa – elämästä, johon kuuluu työ ja asunto Göteborgissa sekä omavaraisuus Sjöbackenin maatilallamme vapaa-ajalla. Ja matkastani tänne muutaman vuoden ajan osa-aikaisena kaupunkiviljelijänä, kun pyöritin Renströmska Trädgårdenin osuuskuntatilaa Göteborgissa. Tässä osassa "puolivälissä olevaa kirjettäni" kirjoitan käytännön ja henkisistä strategioistani omavaraisuuden kasvattamiseksi paikassa, jossa en asu.

Voisi sanoa, että perheeni ja minä elämme kaksoiselämää. Olemme sekä tavallinen Svenssonin perhe Göteborgin asunnossa että vaihtoehtoisia itsenäisiä ammatinharjoittajia maatilalla maaseudulla. Olemme päättäneet olla valitsematta, mutta elää vähän molempia. Eräänlainen hybridi vanhan koulukunnan ja huipputeknologian, ideologian, normien ja käytännön välillä. Aion kertoa teille tästä "puolivälikirjeessäni". Tässä ensimmäisessä osassa kerron teille filosofisemmista ja ideologisemmista näkökohdista ja siitä, miten elämämme toimii. Seuraavassa osassa kuvailen käytännössä, miten kasvan puolivälissä, ja joitakin muita projekteja.

Engatorpet, se on sen vanhan skånelaisen maatilan nimi, jolle muutin 18 vuotta sitten. Tässä artikkelissa halusin jakaa kokemuksiani puutarhan nurmikoiden leikkaamisesta ja siitä, miten kasvatan vihanneksia ollakseni mahdollisimman omavarainen vuoden aikana.

Meksikolainen tiilihuvila ja 2 300 neliömetriä maata eivät ehkä ole sitä, mitä aluksi odottaisi lukevansa muuttokirjeestä, mutta se on silti ollut lähtökohta perheemme pyrkimykselle kohti omavaraisempaa ja ekosysteemiystävällisempää elämää Ruotsin länsirannikolla.

Elämässä tie eteenpäin on harvoin selkeä ja yksiselitteinen. Usein uppoudumme niin paljon arjen yksityiskohtiin, että unohdamme kokonaiskuvan. Meillä on velvollisuuksia ja sitoumuksia. Asiat tulevat tielle. Odottamattomia asioita tapahtuu. Ja niin se menee. Mutta jotenkin olen viidenkymmenen vuoden ajan onnistunut seuraamaan kompassin neulaa, joka on näyttänyt tietä elämään kaupunkien ulkopuolella. Siitä kertoo muuttokirjeeni.

Me, jotka kirjoitamme tätä, olemme Anna-Maria ja Isak, ja meillä molemmilla on maatila Strängnäsin kunnassa. Edellisessä numerossa (åter.se/125-23) vertailimme maatilojemme olosuhteita. Tässä osiossa keskitymme sen sijaan siihen, mitä yritämme rakentaa. Tässä sekä yhteisillä periaatteillamme että paikkakuntiemme eroavaisuuksilla on suuri merkitys. Esimerkiksi Anna-Marialla on otettava huomioon paikan kulttuuriperintö, kun taas Isak aloittaa puhtaalta pöydältä. Lopuksi jaamme matkan varrella oppimamme asiat.

Tässä on pieni kirje kahdelta kuukausitilalliselta Gästriklandin laitamilla. Tässä on tarinamme siitä, kuinka rakensimme tilamme tyhjästä. Haluamme kertoa teille, että on mahdollista rakentaa jotain sillä, mitä ympärilläsi on. Vaikka emme ole vielä löytäneet omaa fyysistä tilaa, jatkamme alusta...

Me, jotka kirjoitamme tätä, olemme Isak ja Anna-Maria, ja meillä molemmilla on maatila Strängnäsin kunnassa. Anna-Maria asuu Oppgårdenissa lähellä Strängnäsiä ja Isak Granebergissä Stallarholmenissa Selaönissä Mälaren-järvellä. Muutimme maatiloillemme suunnilleen samaan aikaan ja pyrimme suunnilleen samoihin asioihin: permakulttuuriajattelusta inspiroituneeseen elämään. Samaan aikaan paikkamme ovat hyvin erilaisia. Tässä esittelemme niitä rinnakkain jakaaksemme mahdollisuuksia, haasteita ja opittuja asioita.

Gammelgårdissa meillä on ollut skånelaisia ​​kukkakanoja geenipankissa kolmen vuoden ajan. Se on ollut erittäin antoisa tiedonmatka, ja olemme erittäin tyytyväisiä eläintenhoitajia. Tässä kerromme, miten elämme yhdessä kanojemme kanssa.

En tiedä, olenko tyypillinen ulkomaalainen. Synnyin Tukholmassa, mutta muutin maaseudulle äitini kanssa seitsemänvuotiaana. Muutamaa suuremmissa kaupungeissa vietettyä opiskeluvuotta (mukaan lukien kolme vuotta Pariisissa) lukuun ottamatta olen sen jälkeen asunut suurimman osan elämästäni maaseudulla tai pienemmissä yhteisöissä. Olen kuitenkin melko uusi itsenäinen ammatinharjoittaja ja muutosten kokenut, ja siitä halusin puhua tässä tekstissä.

Kuinka kaksi klassisen pianistin taitajaa päätti asettua juuri tänne Finnsjöniin, pienen Torsbyn ulkopuolelle? Arvostan rehellisyyttä suuresti, mutta tuohon kysymykseen, jota minulta kysytään useammin kuin olisin tyytyväinen, en yleensä vastaa täysin rehellisesti.

Kun useimmat asiat selittämättömästi hiertävät ja tuntuvat vääriltä, ​​vaikka kaikki oli "täydellistä". Kun keho itse lopulta sanoo ei. Fyysinen muutto yksinkertaisempaan paikkaan asua maaseudulla, mutta myös muutos ja siirtyminen täysin erilaiseen elämäntapaan. Nyt huomattavasti vähemmän rahaa liikkeellä, mutta sen sijaan äärettömän paljon enemmän iloa ja tyytyväisyyttä elämään.

Työelämän jälkeen ulkomailla ja Etelä-Ruotsissa olen asunut Etelä-Lapissa vuodesta 1986 lähtien vanhempieni kotona kylässä, jossa vartuin. Olen nyt 84-vuotias ja olen onnistunut istuttamaan suhteellisen suuren puutarhan, tekemään pieniä ja suurempia rakennuksia ja ratkaisuja, joista muut lukijat voisivat ehkä pitää.

Gammelgårdin metsäpuutarhan peruskorjauksen ja perustamisen ensimmäisten vuosien jälkeen olemme todella arvostaneet sitä helpottavaa infrastruktuuria, joka mahdollistaa toiminnan jatkumisen kulumatta liikaa.

Muuttokirje, vaikka asummekin siellä edelleen. Siitä, mitä tarkoittaa jättää hyvästit kaupungille, kun asuu siellä edelleen. Siitä, miten olemme luoneet omavaraisen elämäntavan, kun asumme vuokra-asunnossa kaupungissa omistamatta neliömetriäkään maata ja työstettävänä on rajallinen määrä neliömetrejä.

Voitko olla itsenäinen ammatinharjoittaja, vaikka asuisit kaupungissa? Tietenkin voit! Tässä artikkelissa toivotan sinut tervetulleeksi kotiini. Asun mieheni Andreaksen ja kahden lapsemme kanssa tyypillisessä ketjutaloalueella Västeråsissa, mutta trampoliinin sijaan meillä on kanala ja nurmikon sijaan pieni pelto, joka on täynnä punajuuria, perunoita, selleriä, härkäpapuja, kurpitsoja ja muuta. Alle 100 neliömetrin alueella tuotamme neljännestonnin ruokaa vuosittain – ja toivomme samalla voivamme edistää kestävämpää tulevaisuutta.

Vietettyämme pari vuosikymmentä Göteborgissa muutimme pienelle maatilalle maaseudulle Torsbyhyn Pohjois-Värmlantiin. Viimeksi Åter Kerroimme teille, miten ajattelimme energianhallintaa. Tässä jaamme, miten ensimmäinen vuotemme on sujunut, keskittyen erityisesti hätävalmiuteen.

Kun paikka valitsee asukkaansa, on ihmisten tehtävä seurata perässä. Näin oli syksyllä 2018, kun ostimme talon Kubbesta, Örnsköldsvikistä. "Paskatalon", joka oli enimmäkseen vain paskatalo, mutta paikasta, joka tarttui sydämiimme ja josta tuli kotimme.

Vuonna 2015 ostimme vanhan maatilan ja muutimme Kööpenhaminan läheltä suurkaupungista pieneen metsän keskelle Smålantiin. Kaipasimme hiljaisuutta, rauhallisempaa menoa, luonnon läheisyyttä tai sen keskellä olemista ja mahdollisuutta kokeilla kestävämpää elämäntapaa, mukaan lukien oman ruoan suurempaa tuotantoa. Olimme uteliaita metsäpuutarhanhoidosta ja halusimme kokeilla, onko metsäpuutarhassa todella mahdollista tuottaa oikeaa ruokaa.

Se on täynnä kirjeitä ihmisiltä, ​​jotka ovat muuttaneet pois. Åter, kaikki ovat jännittävää luettavaa. Asuin pitkään suuressa talossa maaseudulla, mutta kun lapset muuttivat pois, se tuntui tyhjältä. En pystynyt täyttämään kaikkia noita huoneita elämällä. Loikkani oli lyhyt, se päättyi Värmlannin pääkaupungin esikaupunkiin, kävelymatkan päässä Vänernjärvestä, ja naapurit ovat lähellä. Asun yksin pienessä talossani ja elätän itseni omalla tavallani noin 370 neliömetrin puutarhassa. Tässä on lähtökirjeeni, joka on ehkä itse asiassa enemmänkin "saapumiskirje".

Meiltä kysytään usein, miksi muutimme maaseudulle ja aloitimme omatoimisen ruoanlaiton. Vastauksia on monia, ja niihin kuuluu kaipaus luontoon, aitoihin maisemiin, lapsiin ja siihen, että tekee oikein tekemällä itse.

Nimeni on Sofia ja olen 21-vuotias. Asun yksin koirani Alexin, kissani Göstan ja kanojen kanssa pienellä maatilalla keskellä metsää Katrineholmin ulkopuolella Södermanlandissa. Se on perheeni maaseutukoti, ja vanhempani ja sisareni asuvat täällä, kun heillä on aikaa ja halua. Olen autismin kirjon henkilö ja olen käytännössä muuttanut pois kaupungista maaseudun hyväksi, koska täällä voin paljon paremmin. Opiskelen musiikin tuotantoa ja äänisuunnittelua etänä osa-aikaisesti, ja perheeni ja minä työskentelemme rakentaaksemme maatilayritystä, jolla on pienimuotoista vihannesten viljelyä, leikkokukkien viljelyä ja lähitulevaisuudessa myös omenanviljelyä sekä muiden hedelmien ja marjojen viljelyä.