Luokitus: Kirjeet toimittajalle ja raportti

Kun muutin tyttäreni kanssa takaisin lapsuuteni saarelle Tisenöön, se merkitsi myös uutta alkua tilan pitkälle perinteelle isännöidä WWOOF-vieraita. Yli 40 vuoden ajan ihmiset kaikkialta maailmasta ovat olleet luonnollinen osa saaren elämää. Minulle WWOOF ei tarkoita vain maanviljelyn tukemista, vaan yhteisöllisyyttä, tiedon vaihtoa ja paikan luomista, jonne ihmiset haluavat palata.

-

-

-

Nimeni on Hanna ja asun Roslagenissa mieheni, kahden aikuisen lapseni, kahden hevosen, kolmen kissan ja muutaman kanan kanssa. Lapsena haaveilin maatilasta, jolla olisi paljon eläimiä. Se ei aivan toteutunut, mutta hyvin siinä kuitenkin kävi. Tässä artikkelissa kerron teille hieman siitä, miten leikin maanviljelijää omalla tavallani ja miten puutun ykkösviholliseeni: tappajaetanoihin.

Elämän aikana prioriteetit muuttuvat: kymmenen vuotta sitten halusin mahdollisimman yksinkertaisen ja huoltovapaan asumisen. Nyt haluan asettua aloilleni, kasvattaa omat ruokani ja päästä lähemmäksi omavaraista elämää. Olen löytänyt tämän kahden kollektiivin ystävän kanssa Arlidissa sijaitsevalta maatilalta Alingsåsin pohjoispuolella.

-

Örbyhusin ulkopuolella Upplandissa vanhassa huvilan puutarhassa viljellään edelleen kasveja. Entiset pienet maatilarakennukset eivät enää majoita maatilan eläimiä, mutta puutarhassa viljellään edelleen kasveja kotitalouden tarpeisiin. Kasvatan siemeniä pienimuotoisesti siemenestä siemeneen ja jatkan vanhojen lajikkeiden säilyttämistä tulevaisuutta varten. Minulle budjettiviljely, siemenviljely ja tietoinen lajikevalinta pitkän kauden saavuttamiseksi ovat tärkeitä, jotta voin kasvattaa kestävästi ajan kuluessa ja rauhallisessa tahdissa. Viljelyalueita laajennetaan hitaasti joka vuosi, mutta työtahti pysyy rauhallisena.

Toisessa elämässä meillä oli oma yritys ja työskentelimme sanomalehtien jakajina ja teollisuusmekaanikkoina. Teimme aivan liikaa töitä, myöhäisiä iltoja ja aikaisia ​​aamuja, ja lasten piti usein odottaa meitä kotiin. Elämä oli väsyttävää, ja aloimme puhua siitä, että jonkin oli muututtava.

-

Wardinin perhe on asunut Jäla Korsgårdenin maatilalla sukupolvien ajan. Minä, joka nykyään asun maatilalla mieheni Sven-Åken kanssa, kuulun yhdeksänteen sukupolveen. Karin Larsdotter on esi-isäni ja henkilö, jonka olen löytänyt kaukaisimmalta ajalta ja joka on asunut maatilalla. Maatila on näyttänyt erilaiselta 1700-luvun lopulta lähtien, mutta siellä on aina harjoitettu karjanhoitoa ja maanviljelyä.

Edellisessä numerossa Åter Kerroin teille perheemme kaksoiselämästä Svenssonin kanssa – elämästä, johon kuuluu työ ja asunto Göteborgissa sekä omavaraisuus Sjöbackenin maatilallamme vapaa-ajalla. Ja matkastani tänne muutaman vuoden ajan osa-aikaisena kaupunkiviljelijänä, kun pyöritin Renströmska Trädgårdenin osuuskuntatilaa Göteborgissa. Tässä osassa "puolivälissä olevaa kirjettäni" kirjoitan käytännön ja henkisistä strategioistani omavaraisuuden kasvattamiseksi paikassa, jossa en asu.

-

Voisi sanoa, että perheeni ja minä elämme kaksoiselämää. Olemme sekä tavallinen Svenssonin perhe Göteborgin asunnossa että vaihtoehtoisia itsenäisiä ammatinharjoittajia maatilalla maaseudulla. Olemme päättäneet olla valitsematta, mutta elää vähän molempia. Eräänlainen hybridi vanhan koulukunnan ja huipputeknologian, ideologian, normien ja käytännön välillä. Aion kertoa teille tästä "puolivälikirjeessäni". Tässä ensimmäisessä osassa kerron teille filosofisemmista ja ideologisemmista näkökohdista ja siitä, miten elämämme toimii. Seuraavassa osassa kuvailen käytännössä, miten kasvan puolivälissä, ja joitakin muita projekteja.

Engatorpet, se on sen vanhan skånelaisen maatilan nimi, jolle muutin 18 vuotta sitten. Tässä artikkelissa halusin jakaa kokemuksiani puutarhan nurmikoiden leikkaamisesta ja siitä, miten kasvatan vihanneksia ollakseni mahdollisimman omavarainen vuoden aikana.

Meksikolainen tiilihuvila ja 2 300 neliömetriä maata eivät ehkä ole sitä, mitä aluksi odottaisi lukevansa muuttokirjeestä, mutta se on silti ollut lähtökohta perheemme pyrkimykselle kohti omavaraisempaa ja ekosysteemiystävällisempää elämää Ruotsin länsirannikolla.

-

Elämässä tie eteenpäin on harvoin selkeä ja yksiselitteinen. Usein uppoudumme niin paljon arjen yksityiskohtiin, että unohdamme kokonaiskuvan. Meillä on velvollisuuksia ja sitoumuksia. Asiat tulevat tielle. Odottamattomia asioita tapahtuu. Ja niin se menee. Mutta jotenkin olen viidenkymmenen vuoden ajan onnistunut seuraamaan kompassin neulaa, joka on näyttänyt tietä elämään kaupunkien ulkopuolella. Siitä kertoo muuttokirjeeni.

Me, jotka kirjoitamme tätä, olemme Anna-Maria ja Isak, ja meillä molemmilla on maatila Strängnäsin kunnassa. Edellisessä numerossa (åter.se/125-23) vertailimme maatilojemme olosuhteita. Tässä osiossa keskitymme sen sijaan siihen, mitä yritämme rakentaa. Tässä sekä yhteisillä periaatteillamme että paikkakuntiemme eroavaisuuksilla on suuri merkitys. Esimerkiksi Anna-Marialla on otettava huomioon paikan kulttuuriperintö, kun taas Isak aloittaa puhtaalta pöydältä. Lopuksi jaamme matkan varrella oppimamme asiat.

-

Tässä on pieni kirje kahdelta kuukausitilalliselta Gästriklandin laitamilla. Tässä on tarinamme siitä, kuinka rakensimme tilamme tyhjästä. Haluamme kertoa teille, että on mahdollista rakentaa jotain sillä, mitä ympärilläsi on. Vaikka emme ole vielä löytäneet omaa fyysistä tilaa, jatkamme alusta...

Me, jotka kirjoitamme tätä, olemme Isak ja Anna-Maria, ja meillä molemmilla on maatila Strängnäsin kunnassa. Anna-Maria asuu Oppgårdenissa lähellä Strängnäsiä ja Isak Granebergissä Stallarholmenissa Selaönissä Mälaren-järvellä. Muutimme maatiloillemme suunnilleen samaan aikaan ja pyrimme suunnilleen samoihin asioihin: permakulttuuriajattelusta inspiroituneeseen elämään. Samaan aikaan paikkamme ovat hyvin erilaisia. Tässä esittelemme niitä rinnakkain jakaaksemme mahdollisuuksia, haasteita ja opittuja asioita.

-

Syyskuun lopun viikonloppuna Ruotsin mutarakennusyhdistys piti vuosikokouksensa Larvissa Västergötlandissa. Se oli opettavainen ja inspiroiva päivä täynnä käytännön työpajoja, mielenkiintoisia luentoja, opintomatkoja ja jännittäviä tapaamisia harrastajien kanssa. Tässä on raportti kokouksesta, jonka jotkut meistä paikalla olleista olivat kirjoittaneet yhdessä.

Gammelgårdissa meillä on ollut skånelaisia ​​kukkakanoja geenipankissa kolmen vuoden ajan. Se on ollut erittäin antoisa tiedonmatka, ja olemme erittäin tyytyväisiä eläintenhoitajia. Tässä kerromme, miten elämme yhdessä kanojemme kanssa.

En tiedä, olenko tyypillinen ulkomaalainen. Synnyin Tukholmassa, mutta muutin maaseudulle äitini kanssa seitsemänvuotiaana. Muutamaa suuremmissa kaupungeissa vietettyä opiskeluvuotta (mukaan lukien kolme vuotta Pariisissa) lukuun ottamatta olen sen jälkeen asunut suurimman osan elämästäni maaseudulla tai pienemmissä yhteisöissä. Olen kuitenkin melko uusi itsenäinen ammatinharjoittaja ja muutosten kokenut, ja siitä halusin puhua tässä tekstissä.

-

-

Kuinka kaksi klassisen pianistin taitajaa päätti asettua juuri tänne Finnsjöniin, pienen Torsbyn ulkopuolelle? Arvostan rehellisyyttä suuresti, mutta tuohon kysymykseen, jota minulta kysytään useammin kuin olisin tyytyväinen, en yleensä vastaa täysin rehellisesti.

Kun useimmat asiat selittämättömästi hiertävät ja tuntuvat vääriltä, ​​vaikka kaikki oli "täydellistä". Kun keho itse lopulta sanoo ei. Fyysinen muutto yksinkertaisempaan paikkaan asua maaseudulla, mutta myös muutos ja siirtyminen täysin erilaiseen elämäntapaan. Nyt huomattavasti vähemmän rahaa liikkeellä, mutta sen sijaan äärettömän paljon enemmän iloa ja tyytyväisyyttä elämään.