Erican aloittelijan kirje

-

Erica Wheeler

-

Lövåker 25. kesäkuuta 2026

Hei Mie!

On kulunut helvetin monta vuotta siitä, kun kirjoitimme aloittelijan kirjeitämme tänne lehteen. Kuvittele, että kaikki alkoi siitä, että meiltä puuttui aloittelijan näkökulma itsepalveluruoanlaitossa. Mukana oli niin paljon fantastisia ihmisiä, joilla oli uskomaton tietotaito, ja aloittelijan oli vaikea samaistua heihin. Halusimme lukea seikkailusta, hulvattomista virheistä ja taianomaisesta menestyksestä.

Se oli onnen ryöppy, kun Åter Otimme ideamme ja päätimme julkaista kirjeemme. Olen rehellinen, vaikka olin iloinen ja ylpeä, minua vähän hävetti. Surkeita kirjeitämme kaikkien näiden kokeneiden ja viisaiden itsepalveluyrittäjien joukossa. Mutta uskalsin vuosia kirjeiden kirjoittamisen lopettamisen jälkeen saada kommentteja, että joku oli lukenut kirjeet ja halusi vain kiittää, että jaoit ne kanssamme. Se teki siitä henkilöstä askeleen kohti itsepalveluyrittäjyyttä vähemmän valtavaksi. Se, että hän uskalsi kokeilla sitä ja ymmärsi, että itsepalvelu on juuri sitä, mitä siitä tekee.

Omatoiminen ruoanlaitto ei ole valmis kartta, jossa kaikki on ennalta määrättyä, vaan matka kokemusten, tiedon ja mahdollisuuksien parissa. Tavallaan kyse on itsenäisyyden luomisesta niin pitkälle kuin mahdollista yksilölle, samalla kun sinusta tulee täysin itsesi maaorja työnantajana. Kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta tietyllä totuudella sanoissa. Välillä se on erityisen intensiivistä ja jokainen tunti päivästä on laskettu. Mutta jatkamme, koska uskomme erilaiseen tulevaisuuteen, sellaiseen, jossa tiedämme, mistä ruokamme tulee, miten se tuotetaan ja ettei sitä tarvitse korjata raakana ja sitten lähettää toiselle puolelle maapalloa.

Vuosien varrella perheeni ja minä olemme tutkineet monia omavaraisuuden alueita, meillä on ollut lampaita ja vuohia, kaneja ja erilaisia ​​siipikarjalajeja. Nykyään meillä on vain kanoja ja ankkoja, ja olemme juuri aloittaneet alusta kaneilla. Mehiläishoitajan uramme oli lyhyt, mutta se elää meissä edelleen tulevaisuuden tavoitteena. Olimme hyvin lähellä lehmien ostamista maitoa varten. Olen tehnyt juustoa, tehnyt omaa saippuaa, oppinut säilömään, kuivaamaan, fermentoimaan ja teurastamaan. Kasvatimme sekä paljon että vähän eri vaiheissa. Kasvatimme kasveja, jotka olivat täysin tarpeettomia, ja muita, jotka ovat viisaita talvivaraston näkökulmasta. Ryhdyin yrittäjäksi ja kasvatin leikkokukkia useita vuosia, ja noina vuosina vihannesten viljely väheni ja minimoitui. Lopetimme myös suurimman osan eläimistä, pidimme vain pienen parven kanoja ja ankkoja. On mukavaa pitää tauko ja arvioida uudelleen tekemiään päätöksiä, katsoa itseään ulkopuolelta.

Olen oppinut, että sisulla, kottikärryillä ja pienellä sinnikkyydellä pääsee pitkälle. Ennen kaikkea olen oppinut, että omatoiminen ruoanlaitto on elämäntapa, josta voi nauttia muiden ihmisten kanssa, olipa kyseessä sitten perhe, ystävät tai samanhenkiset ihmiset verkossa, sillä ei ole väliä, me tarvitsemme toisiamme.

Tänään

Kun aloimme kirjoittaa Aloittelijan kirjeitä, lapseni olivat melko pieniä, ja nykyään he ovat alkaneet muuttaa pois kotoa ja aloittaa omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Olen rehellinen ja sanon, että olen ylpeä, kun saan kuvia ihmisistä leipomassa leipää tai kasvattamassa ruukkutomaatteja. Tiedän, että olen kylvänyt heihin siemenen ja että nyt heidän matkansa on tärkeä. Sukupolveni kasvoi tiedoissa aukkojen keskellä, ja vaikka se on edelleen aukkoja, haluan siirtää vuosien varrella hankkimani tiedon lapsilleni.

Syksyllä 2025 minulla diagnosoitiin syöpä, ja se ravisteli elämääni täysin. Olen ollut onnekas, aloitan sanomalla, että tänään voin hyvin. Käytän lääkkeitä, joiden pitäisi pitää syöpä loitolla, mutta ne tekevät paljon keholle. Mutta joskus meidän on vain opittava elämään asioiden kanssa. Diagnoosi toi mukanaan sen, että aloin kyseenalaistaa joitakin viime vuosina tekemiäni valintoja. Mihin olin päättänyt keskittyä, mikä oli minulle tärkeää ja minkä perinnön haluan jättää jälkeeni päivänä, kun on minun vuoroni mennä naimisiin lopullisesti?

Oli aika aloittaa alusta ja tehdä sitä, mikä tekee minut aidosti onnelliseksi: kasvattaa vihanneksia, pitää eläimiä ja valmistaa herkullista, ravitsevaa ja kaunista ruokaa. Haluan jälleen kerran inspiroida muita huolehtimaan omista kodeistaan, tulemaan itsenäisemmiksi ja luomaan turvallisuutta tässä ahdistavassa maailmassa.

Kun aloitin urani yrittäjänä, sosiaalinen media oli vasta alkuvaiheessa, ja se toimi silloin täysin eri tavalla kuin nykyään. Nykyään elämme sellaisten sanojen kuin vaikuttajat, tradwifes, cottagecore, slow living ja monien muiden parissa. Tieto ja inspiraatio ovat kaikkialla ympärillämme 24/7, voimme valita tileistä. Meidät tulvii vaikutelmia ja on helppo ylistimuloitua. Pohjimmiltaan kyse on oman paikan löytämisestä maan päällä ja sellaisen elämän elämisestä, joka tuntuu parhaalta itselle. Sosiaalisen median pinnallisessa maailmassa voi silti olla mukavaa avata sovelluksia ja nähdä, että on ihmisiä, jotka jakavat samat arvot kuin minä, jotka haluavat jättää taakseen jotain, jolla on enemmän merkitystä kuin uusimmat trendit.

Viljelykasvimme

Viime kirjeestämme lähtien olemme muuttaneet paljon viljelytapojamme ja -tapojamme. Täällä meillä on raskasta savimaata, ja paras ystävämme on jamssi, minkä vuoksi olemme pyrkineet yksinkertaistamaan viljelyä mahdollisimman paljon. Menetelmämme on eräänlainen "ei maanmuokkausta". Peitämme palan maata maakankaalla, mieluiten yli vuoden ajan, jolloin suurin osa kasvista on tukehtunut sen alle. Sitten poistamme kankaan ja rakennamme maanpinnan päälle paksut, mieluiten 30 cm paksut penkit. Ensimmäisenä vuonna kasvatamme penkeissä aina ravinteita vaativia kasveja, kuten kurpitsoja, kurpitsaa ja kaalia.

Toisena vuonna siitä on tullut todella hieno rakennelma, jonka avulla voimme kasvattaa hieman herkempiä kasveja, kuten porkkanoita, punajuuria ja avomaan tomaatteja.

Kolmantena vuonna peti on kuin mikä tahansa muu peti, savi luonnollisesti jää pinnan alle, joten lisäämme orgaanista ainesta joka vuosi.

Kokemus on muuttanut suhdettani maanviljelyyn ja viljelemiini tuotteisiin. Olen tutkinut, mitä me oikeasti syömme, mikä jää hyllyille ja mikä on meille edullisinta kasvattaa. Voisin kutsua sitä ruokakomeron taloustieteeksi. Tietenkin kasvatan asioita, koska on hauskaa kokeilla jotain uutta, ja on kasveja, joita minulla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta kasvattaa, mutta minulla on perussuunnitelma, johon koko talviruokakomeromme perustuu. Haluan, että ruokakomerossani on ruokaa, joka antaa energiaa ja hiilihydraatteja, ja joka on runsaskuituista ja proteiinipitoista. Jotkut kasvit kasvatetaan antamaan tilaa ja toiset toimivat mausteina tai pikaruokana.

Kun suunnittelen viljelyaluettamme, en tee päätöksiä sen perusteella, mitkä vihannekset mielestämme ovat maukkaimpia tai trendikkäimpiä. Meille on tärkeää, että päätöksemme perustuvat kasvien tarkoitukseen. Siksi viljely on jaettu prosenttiosuuksiin, joissa jokainen prosenttiosuus edustaa tiettyä funktiota.
• 40 % menee peruselintarvikkeisiin: perunoihin, kaaliin, kurpitsaan, herneisiin, papuihin.
• 30 % menee irtotavarana myytäviin elintarvikkeisiin: tomaatteihin, kurpitsoihin, lehtikaaliin, porkkanoihin, sipuleihin, punajuuriin.
• 15 % on pikaruokaa: salaattia, kurkkua, sokeriherneitä.
• 10 % on aromeja: valkosipulia, yrttejä, chiliä, persiljaa, tilliä.
• 5 % on kultainen keskitie: kukat, marjat, erikoiskasvit.

Tämä jako toimii ja on mukautettu perheellemme. Jos et syö papuja, on täysin tarpeetonta käyttää niin suuri osa viljelyajastasi papuihin. Yleisenä työkaluna viljelyn ymmärtämiseen ja talvivaraston tehostamiseen tämä jako on osoittautunut erittäin toimivaksi. Tiedän, mihin laittaa energiani, ja se antaa turvallisuuden tunnetta tietää, että on olemassa ruokaa, joka täyttää minut ja antaa minulle energiaa talvella.

Suurin osa, peruselintarvike, on kasveja, jotka tarjoavat paljon ruokaa, joita voidaan varastoida pitkään ja jotka täyttävät, kasveja, jotka tekevät eron talvella. Toiseksi suurin osa on irtotavaraa, sipulia, porkkanaa, punajuurta jne. Elintarvikkeita, jotka antavat aterialle jotain, joita voidaan fermentoida, kuivata tai säilyttää sellaisenaan. Kaikki mitä syömme tuoreena, pikaruokana, kesällä saa pienemmän osan viljelystä. Kurkkua, salaattia, sokeriherneitä, kasveja, jotka eivät yleensä selviä talveksi.

Maut ovat aina kiinnostaneet minua, ja on paljon opittavaa yrteistä, jotka kasvavat villinä tai joita me viljelemme täällä Pohjoismaissa. Monissa tapauksissa se, että voi kävellä ruokakaupassa mausteen ohi ja tietää, että kotona on purkki paljon parempaa, on ehkä pieni voitto, mutta voitto kuitenkin.

Oma varastojärjestelmä

Vuosien varrella olen myös luonut varastojärjestelmän, koska olipa tilanne mikä tahansa, hyllyillä oleva ruoka, jonka tuottamiseen, kylvämiseen, kasteluun, lannoittamiseen ja hoivaamiseen olen käyttänyt kuukausia, ei ole lainkaan hyödyksi, jos en tiedä, mitä hyllyillä on, enkä voi kokata omasta ruokakomerostani.

Vuosien varrella olen huomannut, että tietokoneella olevat tiedostot eivät toimi minulla. Tehokkain on paperiarkki, jossa on muutama sarake. En ole täydellinen, ja joskus voi kestää jonkin aikaa ennen kuin saan muistiinpanojani kirjattua. Tavoitteenani on aina säännöllisesti täsmäyttää jäljellä olevat varastot ja kirjata ne järjestelmääni. Varastojärjestelmä voi olla juuri niin yksinkertainen tai monimutkainen kuin käyttäjä haluaa. Esimerkiksi alkuun voi riittää: ”Säilyketomatit 2025, 4 kpl.”

Jos haluat olla tarkempi, voit lisätä sarakkeita, joihin merkitään kokonaismäärä ja haluttu määrä, "parasta ennen" -päiväys sekä onko yksikkönä tölkki, kg vai litra. Huomautuksia tehdessä liian vähälle huomiolle jäävä tieto on kirjoittaa, missä tuote sijaitsee, onko se pakastimessa vai kellarissa.

tulevaisuus

Niinpä omavaraisuudestani on vuosien varrella kehittynyt tietoinen prioriteetti, enkä enää mieti, pitäisikö minun kasvattaa vähän kaikkea. Jos jokin sato ei ole riittävä, se korvataan ensi vuonna eri lajikkeella tai sen on vietävä vähemmän tilaa. Koska muistakaa, mekin kasvatamme ilon ja kauneuden vuoksi.

Se, mikä saa minut kehittämään maanviljelystrategiaani, on turvallisuuden tunne silloin, kun sato ei tuota mitään. Kun lumi on paksua ja odotusaika on pitkä. Se, että voin kuoria omat perunani ja avata fermentoitujen papujen tölkin, saa minut tuntemaan oloni rikkaaksi.

Haluaisin sanoa, että omatoiminen ruoanlaitto on onnistunutta, kun suurin osa tilasta käytetään siihen, mikä lopulta päätyy lautaselle. Omatoimisen ruoanlaiton kehitys on johtanut siihen, että kyse on paljon muustakin kuin "vain" oman ruokakomeron hyllyjen täyttämisestä. Kyse on myös matkan varrella oppimamme jakamisesta. Kanavieni kautta haluan inspiroida useampia ihmisiä uskaltamaan rakentaa oman talviruokakomeron, ei täydellisten kuvien tai korkeiden tavoitteiden perusteella, vaan omien olosuhteidensa pohjalta.

Osoittaakseen, että toimiva talviruokakomero ei synny kasvattamalla vähän kaikkea, vaan olemalla strateginen ja kasvattamalla oikeita asioita, oikeassa määrin ja sitä, mitä perhe todella syö. Ajattelemalla pitkällä aikavälillä ja rakentamalla askel askeleelta ruokavarastoja, jotka tuntuvat kohtuulliselta ja kestävältä.

Minulle parasta omavaraisuudessa tänä päivänä ei ole vain oman perheemme ruoan kasvattaminen, vaan myös tiedon, itseluottamuksen ja inspiraation vaaliminen muissa. Jos useammat ihmiset löytävät ilon avata oman talvikomeron talven kylmimpänä aikana tammikuussa, että ruokaa on kasvatettu ympäri taloa ja jalostettu keittiössä, omavaraisuudestamme on tullut arvoa, joka ulottuu paljon oman maatilamme ulkopuolelle.

Sanomalehden versio
Klikkaa tästä lukeaksesi!

---

Lisää osia sarjassa Miesin ja Erican aloittelijan kirje
Lisää artikkeleita kirjoittajalta Erica Wheeler Lisää artikkeleita aiheesta Åter 3/26 Lisää artikkeleita aiheesta Kirjeet toimittajalle ja raportti, Muuttokirje